Agapi Boating - yrityksen visio

Veneilyn muuttaminen kestävän kehityksen suuntaan pitkällä tähtäimellä on yksi Agapi Boatingin päätavoitteista. Rajallisten luonnonvarojen säästäminen on yksi liikeideamme keskeisiä ajatuksia.

Esimerkiksi Ruotsissa veneen keskimääräinen käyttöaika on vain viisi päivää vuodessa. Sen sijaan että rakennamme 10.000 venettä vähemmälle käytölle, rakennamme murto-osan tuosta määrästä Agapi Club jäsenten aktiiviseen käyttöön. Tällä strategialla toimien annamme oman panoksen kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun.

Agapi veneet - ympäristön huomioiminen

Agapi Boating on sitoutunut huomioimaan ympäristökysymykset mahdollisimman hyvin veneiden valmistuksessa – alkaen suunnittelusta, kuitenkaan tinkimättä suorituskyvystä. Agapi veneiden kevyt rakenne yhdistettynä RIB (Rigid Inflatable Boat) konseptiin saavat aikaan kevyemmät ja kuitenkin erittäin turvalliset veneet.

Ympäristörasituksen pienenemisen kannalta katsottuna on huomioitavaa, että kevyempien veneiden polttoainekulutus on vähäisempi, niitä on mahdollista varastoida ympäri vuoden trailerin päällä ja niiden siirtäminen on helpompaa. Lisäksi veneiden alhaisempi paino on eduksi tulevaisuudessa kun uudet sähkö- ja hybridiratkaisut yleistyvät veneilyssä.

Agapi Club, kestävälle kehitykselle rakentuva liiketoimintamalli

Yrityksen lähestymistapa ympäristöasioihin on alusta (vuodesta 2006) alkaen ollut holistinen, koskien myös Agapi Charter toimintaa. Painotamme varovaisuutta veneilyssä sekä luonnon ja muiden veneilijöiden huomioimista – alkaen suunnittelusta ja jatkuen Agapi -veneilykonseptista aina kehittämiimme koulutusohjelmiin asti. Pyrimme jatkuvasti parantamaan suoritusta kaikilla osa-alueilla etsimällä parempia ja ympäristöystävällisempiä ratkaisuja, kuten esimerkiksi Boat Wash (www.boatwasher.se) ja (http://www.torqeedo.com). Visiomme on tulla ’merien Teslaksi’, perheille suunnattujen suorituskykyisten veneiden ympäristöystävällisimmäksi ratkaisuksi.

By continuing to use the site, you agree to our privacy policy. more information

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close